Ääniyliherkkyys

Hiljaisuutta, kiitos!

Kesällä oli helppo sanoa, että pidetään tämä koti vielä ja mietitään asiaa sitten parin vuoden päästä uudestaan, kun perhetilanne on saattanut muuttua. Oltiin paljon ulkona ja kavereilla.

Nyt syksy ja viileät ilmat ovat saapuneet ja ollaan siirrytty enemmän sisätiloihin. Tykkään siitäkin, mutta siinä on yksi iso mutta.
Kun ollaan sisällä, ollaan kaikki aika lähekkäin. Tai ainakin niin lähekkäin, että huutelemalla kuulemme toisemme helposti.

Mä rakastan mun perhettä ja musta on ihanaa kun me ollaan paljon yhdessä, jutellaan tai ollaan hiljaa omissa maailmoissa.

Mutta. Oon puhunut tästä monesti ennenkin. Mulle ei ole omaa paikkaa, mihin voisin paeta kun tarvitsen hiljaisuutta.

Mä en tarvitse sitä joka päivä, mutta mä tarvitsen sitä joka viikko. Ja se hiljaisuus on mulle sellaista aikaa, milloin kukaan ei puhu mulle. Se puhe on nimittäin se ongelma ja se, että jos menen vaikka makkariin ja suljen oven, silti sinne joku huutelee vähän väliä asioitaan. Tai jos ei huutele, tiedän sen kohta tapahtuvan ja en osaa rentoutua sillain kunnolla.

Mä oon tätä ongelmaa yrittänyt ratkoa jo pari vuotta. Välillä luulen löytäneeni siihen ratkaisun tilojen muokkauksella, mutta sitten käytännön todellisuus vesittää sen.

Tämä on myös syy, miksi en lenkeillä käydessä voi kuunnella mitään äänikirjoja tai podcasteja, enkä myöskään kotona ihan vain kotitöitä tehdessä. Ääni vie multa energiaa.
Siksi en myöskään kuuntele paljoa musiikkia kotona tai autossa. Mulla on todella todella harvoin radio päällä autossa.

Musta on ihana ajaa autoa yksin hiljaisuudessa.

Ratkaisu tähän ääniongelmaan ei myöskään ole kuulonsuojainten käyttö, sillä ne tuntuu epämiellyttäviltä ja usein myös saavat korvat tai pään särkemään.

Mulla on varmaan jonkin asteista ääniyliherkkyyttä. Yhtäkkiset kovat äänet, esim. sormien napsautus, aiheuttaa mulle välillä jopa kipua ja joka kerta silmissä välähtäviä valoja. Lisäksi, olen aivan uuvuksissa, jos olen metelissä paria tuntia kauempaa. Jossakin sisätiloissa, missä on paljon ihmisiä ja puheen sorinaa. Tai joskus kylässä, missä lapset intoutuvat riehumaan tai leikkimään muuten kovaäänisesti.
Tunnin jälkeen jo olo alkaa olla väsynyt ja jos mahdollista menen metelistä hetkeksi ulos, se helpottaa oloa.

Mä en keksi tähän kotona kuin kolme ratkaisua. Joko kodin vaihtaminen, joka on työlästä ja hidasta. Tosin tykkään muuttamisesta. Sitten kun vähänkään pidempään harkitsen tätä, en halua vielä vaihtaa kotia.

Tai kesämökin hankkiminen kohtuullisen matkan päästä. Sinne olisi helppoa mennä yksin ja hiljaisuus olisi melko varmaa. Tämä olisi ihana ratkaisu, mutta niin kallis, etten just nyt sitä halua toteuttaa.

Tai sitten lenkkeily yksin paljon useammin kuin nyt. Se olisi helppo ratkaisu, mutta en tiedä ennen käytännön kokeilua, ratkaiseeko se mun ongelman. Kokeilemisen arvoista kuitenkin.

En tiedä mikä tämän on aiheuttanut viime vuosina, koska aina tätä ääniherkkyyttä ei ole ollut. Ehkä ikä tai sitten jotkin tuntemattomat olosuhteet.