Millaista mun arki on pienen kanssa?
En tiedä mihin päivät oikein hujahtaa. Nyt kun oikein mietin mitä päivän aikana teen ja mihin se aika katoaa, tuntuu etten tee "mitään".
Ja totta se onkin. En tee mitään näkyvää juuri yhtään. Mutta sitäkin enemmän näkymätöntä. Syötän pientä useita kertoja päivässä, nukutan hänet muutamia kertoja päivässä, pesen tuttipulloja useita kertoja päivässä ja jäljelle jäävällä ajalla pidän häntä sylissä ja leikin hänen kanssaan. Ja sitten jos vielä jää aikaa, laitan tiskejä tai pyykkejä. Joskus jopa ehdin laittaa ruokaa, mutta harvemmin. Se on kaatunut aikalailla täysin puolison ja lasten hommaksi.
Siihenpä se aika kuluu. Toisina päivinä ärsyttää kun mitään en saa tehtyä, vaikka oikeestihan teen koko ajan sitä tärkeintä hommaa. Toisina päivinä taas nautin siitä hitaasta ajan kulusta ja ikkunasta tuijottelusta.
Ikkunan takana ei tapahdu juuri mitään. Puut ja ruoho heiluu jos tuulee, lintuja lentää ja hyvällä tuurilla kerran päivässä näkee kauriita tai jäniksiä. Kauriit ja jänikset onkin sitten sen päivän kohokohtia.
Aikaisemmin keväällä seurasin, kuinka räksät rakensivat pesiä. Nyhtivät maasta tupollisen viimevuotista heinää ja kantoivat pesään. Siellä hetken hääräys ja kohta uusi tupollinen suuhun.
Sitten näin sen klassisen lasten satukirjakuvan kun mustarastas veti pitkää matoa maasta niin, että melkein itse kellahti pyllylleen.
Kaukana tiellä menee ehkä kaksi kertaa päivässä auto ja kävelijöitä, mutta pitää siinäkin käydä hyvä tuuri, että justiin silloin on katse ikkunassa, eikä pikkuisen ruokailussa tai pyllyn pesussa.
Näen paljon myös sitä, kuinka varikset ja korpit yrittävät ryöstää räksien pesistä munat ja sitten iso lauma räksiä ajaa yhden ison linnun pois kauhealla metelillä.
Jokin näissä luonnon eläinten arkisissa touhuissa kiehtoo.
Päiväunien aikaan luen, nukun, kirjoitan tai teen ulkona jotain mukavaa hommaa. Joskus harvoin kotitöitä. Mun periaate on tällä hetkellä se, etten tee kotitöitä päikkäreiden aikaan, vaan silloin on mun omaa aikaa. Aikaa rentoutumiseen ja mun mielipuuhiin, joita lapsen kanssa on vaikeampi tehdä.
Musta on ihanaa olla kotona! Mun tulee tällä hetkellä tosi vähän lähdettyä niiden kotiäitiystävien luokse, vaikka se oli yksi iso haave kun jäin kotiin hoitamaan näitä lyhytaikaisesti sijoitettuja pieniä. Mutta näillä lyhytaikaisesti sijoitetuilla on yhdestä kolmeen tapaamista viikossa ja silloin aina poistun kotoa. Tapaamisten aikana käyn siskon luona tai ruokakaupassa, luen kirjaa, kirjoitan tai istun kahvilassa.
Tapaamisten lisäksi on tietenkin myös neuvottelut, neuvolat, lääkärit ja mahdollisesti joitakin terapioita tai muita terveyteen liittyviä käyntejä. Kyllähän nekin vie viikoista aikaa, vaikka niitä ei jokaiselle viikolle satukaan.
Enempää en vain oikein jaksa lähteä kotoa mihinkään.
Jos tapaamisia olisi vähemmän, niin kuin niitä tulee olemaan sitten pitkäaikaisen kanssa, mun varmasti tekisi mieli enemmän poistua kotoa ystäviä tapaamaan. Ystävien seuraa kaipaan usein, mutta kun menoa on jo niin paljon, pakko pysähtyä kotiin.
Yritän käydä kerran tai kaksi viikossa yksin lenkillä, mutta aika huonosti se toteutuu. Tämä pikkuinen sattuu olemaan sellainen, joka ikävöi vähän enemmän minua lenkkien aikana. Siksi en mielellään ole hänestä erossa usein.
Tämäkin on vain vaihe hänen elämässä ja varsinkin minun. Jossakin kohtaa hän lähtee meiltä pois ja sillon mulla on taas enemmän omaa aikaa. Seuraavasta pienestä ei sitten taas voi etukäteen tietää mitä se arki on. Voi olla hyvinkin erilaista.
