Rippijuhlat

Viime lauantaina oli ihana päivä. Aamulla lähdettiin toisen lapsen konfirmaatiokirkkoon kymmeneksi. Mua vähän jännitti ja yritin keksiä syytä sille, mutta en keksinyt. Mies sitten totesi, että sähän jännität aina kaikkien toistenkin puolesta, että taisi olla vain sitä.

Kirkossa oli ihana istua kovalla penkillä, katsella kirkkoa ja toisia ihmisiä ennen tilaisuuden alkua. Kirkossa on sellainen odottava ja aika hiljainen tunnelma. Ei harras ollenkaan vielä tässä vaiheessa, vain odottava. Ja ehkä sellainen kunnioittava fiilis.
Yksi mun lapsista tuumasi siinä, että onpa tylsää tämä odottaminen ja miksi tänne kirkkoon pitää tulla näin ajoissa ja miten tässä saisi ajan kulumaan. Kännykän hän piti piilossa ilman sanomista ja siitä tuli itelle tosi hyvä mieli. Totesin hänelle vähän sellaisella puolileikillä, että tässä voi nyt itseään tutkiskella ja miettiä elämän syntyjä syviä.

Itselle ja miehelleni tuotti hupia meidän selän takana istuvat pariskunnat, kuinka he, naiset lähinnä, kertoivat kilvan siitä, mitkä kodin paikat olivat jääneet siivoamatta ennen juhlia ja mitä kaikkea pitää vielä ehtiä tehdä ennen vieraiden tuloa ja kuinka heidän pihansa on aivan kamalassa kunnossa, kun ovat olleet pari viikkoa norjassa ja ei vaan ole sitten ehtinyt pihaa laittaa.
Mä oon huomannut, että monesti tällaisten ihmisten pihat on aina tosi hyvän näköisiä ja siistejä mun silmiin, jotka selittää paljon siitä, miten he eivät ole ehtineet pihaansa laittaa.
Mä laitan välillä paljon aikaa omaan pihaan ja välillä taas unohdan sen kokonaan ja aina se on vähän vinksin vonksin ja rempallaan. Mutta se on meidän oma vanha piha ja tykkään kun se on elämää nähneen näköinen.

Mua liikutti kirkossa nuorten jännitys ja heidän tsemppaaminen hyvään käytökseen jännityksestä huolimatta. Liikutuin myös joistakin virsistä ja niiden sanoituksesta. Tykkään laulaa kirkossa virsiä urkusäestyksellä, se on niin juhlavaa ja kaunista.
Pappi taas sai mut hymyilemään muutamia kertoja. Hän oli selkeästi jo hyvin iäkäs pappi ja muutamia sanoja ja lauseita hän unohti sanoa niin kuin ne kaavassa menee tai hän keksi ihan oman tavan siirtyä asiasta toiseen. Se ei kuitenkaan haitannut tai häirinnyt mitenkään, hymyilytti vaan.

Ulkona satoi lähes koko päivän, mutta se oli mulle vaan positiivista, koska jos on hieno ilma, vieraat ja perhe jakaantuu ulos ja sisään. Mutta kun sataa, kaikkien on pakko olla sisällä ja siitä tulee sellaisella positiivisella tavalla tiiviimpi tunnelma. Ahdasta meillä ei ole kun meillä on niin hyvät tilat. Kun kaikki on sisällä, kuulee paljon enemmän kaikkien ajatuksia ja juttuja. Voi myös kuunnella kahta keskustelua yhtäaikaa sivusta, jos ei ite just sillä hetkellä osallistu mihinkään keskusteluun. Se on ihanaa.

Lauantain vieraissa meillä ei ollut myöskään yhtään sellaista kovaäänistä ja itsestään puhumista rakastavaa ihmistä, joka ei aina oikein malta kuunnella toisia. Tällaisten ihmisten puuttuminen juhlista toi sellaista rauhallisuutta, rentoutta ja hyvää mieltä. Ei ollut yhtään raskasta missään vaiheessa, koska tuollainen edellä kuvaamani ihminen on mulle henkilökohtaisesti vähän raskasta seuraa. En jaksa sellaista kovin kauaa. No, mä oonkin sellainen introvertti ja rauhallisuudesta nauttiva.
Ei kaikki ole ja onneksi ei.

Juhlissa tietysti syötiin hyvin, juteltiin ja otettiin kuvia meistä ihmisistä. Ruuista en muistanut ottaa yhtään kuvaa, koska oli niin mukavat jutut siinä pöytää laittaessa vieraiden kanssa. Kun kaikki oli valmista, pyydettiin siinä jutustelun lomassa vieraat kahville ja siinä se sitten unohtui. En usko kenenkään muunkaan ottaneen kuvia.
Kattaus oli minusta kuitenkin kaunis ja syötävät hyviä. Vieraatkin kehui.

Meillä ei ollut juhlissa ohjelmaa. Ei puheita tai musiikkia. Oltiin vaan, syötiin ja juteltiin. Meille perheenä ja erityisesti tälle nuorelle sopiva tapa juhlia. Veikkaan, että ensi kesän riparinuoren juhlat on erilaiset. Tän kesän nuori pyysi mahdollisimman lyhyet juhlat ja mahdollisimman vähän vieraita. Ens kesän nuori on pyytänyt jo valmiiksi kaikki mahdolliset ihmiset juhliinsa. Hän haluaa paljon ihmisiä ja hän rakastaa isoja ihmisjoukkoja.
Me tehdään juhlat aina nuoren oman toiveen mukaan. Ihmiset, aikataulut ja tarjottavat. Heidän juhlansahan se on, eikä minun.

Kuvia juhlista ei ole tähän jutun kaveriksi antaa, muusta kun seuraavana aamuna otetuista, edellisen päivän juhlien herkkujämistä. En muistanut ottaa ihmisistäkään yhtään tilannekuvaa ja se harmittaa. Toki se kertoo onnistuneista juhlista, kun kännykkä jää kokonaan unholaan, että sillain positiivista kyllä se kuvattomuus kaikkinensa. (En julkaise muista ihmisistä koskaan kuvia, itsestäni vaan ja musta ei ole yhtään yksittäiskuvaa. Olis myös kiva laittaa tänme meidän perhekuva, koska siitä tuli ihana!)

Juhlien jälkeen parasta on ehdottomasti se, että herkullisia syötäviä jää seuraavaan aamuun aamupalalle. Aamupala on silloin erikoinen ja ihan överi.