Työn tuoma kuorma

On vaikea sanoa ääneen väsymystä ja epävarmuutta ilman, että se ymmärretään herkästi väärin.
Paljon helpompi on kirjoittaa vain silloin, kun nauttii työstä täysillä ja on joka hetki varma työn oikeellisuudesta ja sopivuudesta juuri itselle.

Vaikka nyt puhun työn tuomasta kuormasta ja huonoista puolista, ne hyvät puolet ja nautinnon hetket eivät ole kadonneet mihinkään. Nekin on olemassa päivittäin, mutta jotenkin nyt vain koen oikeaksi kertoa, ettei tämä työ pelkkää auvoa ole. Hetkittäin tämä työ kuormittaa ja väsyttää niin paljon, että sitä väkisin kysyy itseltä, miksi kummassa mä tätä työtä teen.

Olen ollut väsynyt viime aikoina ja väsyneenä hetkittäin myös epävarma. Tykkään työstä edelleen, mutta niin kuin jokaiseen työhön, tähänkin liittyy huonoja puolia. Ne huonot puolet on todennäköisesti mulle erit kuin toiselle, joka tätä työtä tekee.
Ja lisäksi ne huonot puolet on vielä itsellekin erit jokaisen eri lapsen kohdalla.

On itkuista ja huonosti nukkuvaa pientä, on jatkuvasti vain sylissä viihtyvää, on kymmenen kertaa päivässä vaatteiden vaihtoa vaativaa kun puklut lentää kaaressa, on jatkuvasti niin isoa ääntä pitäviä, että kuulosuojaimista on iso apu, on liikaa huomiota vaativia vanhempia ja sellaisia, jotka ei ole tyytyväisiä yhtään mihinkään mitä teen vaatteiden valinnasta lähtien, on pieniä, jotka vaan vie mehut hoitajasta lukuisista erilaisista pienistä syistä. Ja joskus pienten kokemat traumat tulee iholle ja tuo myötätunnon niin vahvasti osaksi arkea, että sekin uuvuttaa, jos sitä ei saa purettua kunnolla pois mielestä.

Silti se sama pieni ihminen, joka vie kaikki mehut, on toisessa hetkessä niin rakas ja ihana.

Epävarmuus kumpuaa väsymyksestä

Epävarmana ja väsyneenä mietin, haluanko jatkaa tätä työtä, onko tässä työssä mitään järkeä, viekö tää työ multa ja perheeltä liikaa, muuttaisinko sittenkin ikäprofiilia, pidänkö kohta pidemmän loman vai en, olisko joku muu työ parempi, riitänkö ja osaanko tarpeeksi, lopetanko opiskelut, muutetaanko toiseen kotiin, olisko Itä-Suomessa parempi asua, onko mulla ystäviä, oonko ihan surkea kirjoittaja, mikä elämässä ylipäänsä on tärkeää, mihin mä edes rahaa tarviin, jäisinkö vaan kotiin kun ystävä pyytää kylään, onko kotia järkeä siivota kun se heti on kuitenkin sotkuinen, jne. Kela on ihan loputon.

Sanomattakin selvää, ettei tuota kelaa kannata ihan hirveästi kuunnella ja uskoa.

Pidin pari päivää vapaata ja se helpotti oloa. Sain aikaa itselle ja lepäämiselle. Sen jälkeen mielessä pyöri erilainen, ratkaisukeskeisempi kela. Mitä muutoksia mun ja koko meidän perheen arjessa kannattaa tehdä, jotta arki ei ole liian kuormittavaa kenellekään meistä, on mun työtilanne mikä tahansa.

Väsymys ja kuorma menee ohi tai ainakin helpottaa huomattavasti, kun siitä puhuu vertaisilleen, pitää vähän vapaata ja kun lapsi vaihtuu. Niin tälläkin kertaa.