Ajatusharhojen muokkausta

Olen mielestäni epäitsekäs ihminen ja laitan enimmäkseen perheen mun oman itseni edelle. Niin tekemisissä, rahan käytössä kuin ajan käytössä.
Jos me mietitään mitä tehdään, mä yleensä joustan enemmän. Se ei johdu siitä, että perhe olisi itsekkäämpi kuin minä, vaan siitä etten monesti edes sano ääneen mitä haluaisin tehdä vaan kysyn ensin perheeltä ja sitten me tehdään sen mukaan. Samoin ajan ja rahan käytössä. Mulla ei ole ollut ideoita mitä tekisin yksin tai mihin käyttäisin rahaa, joten en ole niitä itseeni juuri laittanut.

Tänä syksynä tämä on muuttunut. Olen keksinyt mitä haluan yksikseni tehdä tai mihin vain minua hyödyttävään asiaan haluaisin laittaa rahaa. Toki mun hyvä fiilis mun asioista välillisesti vaikuttaa myös muuhun perheeseen, mutta se ei ole nyt se mun pointti.

Olen potenut tästä tänä syksynä tosi paljon syyllisyyttä. Turhaan, koska ei nämä mun omat jutut ole millään tavalla haitannut ketään tai ollut keneltäkään perheenjäseneltä pois.
En ole tottunut siihen ajatukseen, että mun jutut on yhtä tärkeitä kun toistenkin. Ja että ne on tottakai erilaisia juttuja kun toisten koska me ollaan jokainen yksilöitä kiinnostuksen kohteissa ja tietty monessa muussakin asiassa.

Olen ostanut enemmän vaatteita. Mulla on aina ollut niitä tosi vähän ja edelleen niitä on vähän. Olen nyt vähitellen hankkinut tarpeeseen yksittäisiä vaatekappaleita, mutta aiemmin tarvekaan ei ole ollut syynä hankkia uusia vaatteita, koska pärjään vanhoillakin. Nimenomaan pärjään. Ei niin että ne olis aina mukavia, sopivan kokoisia tai sopivia milloin mihinkin tekemiseen, vaan se ajatus on ollut mulle normi, että esimerkiksi aivan hyvin farkuilla voi käydä pyöräilemässä. Toki voikin, mutta onhan se huomattavasti mielekkäämpää pyöräillä oikeissa urheilutrikoissa kun farkuissa.

Nyt olen alkanut käyttää enemmän itseeni aikaa opiskelun ja urheilun kautta. Käyn kerran viikossa koulussa yhden illan ja sitten sen lisäksi teen koulutehtäviä muutaman tunnin viikossa. Sitten urheilen neljä tai viisi kertaa viikossa, puolesta tunnista kahteen tuntiin kerrallaan. Monesti urheilen päiväsaikaan kun muut on koulussa ja töissä, mutta sekin on omalla tavalla oman ajan ottamista. En tee silloin ainakaan kotitöitä vaan ne jää sitten enemmän iltaan muidenkin tehtäväksi.
Oman ajan ottaminen urheilemalla on ollut sisäisesti vaikeinta, koska se tuntuu hyödyttömältä. Sitähän se ei missään tapauksessa ole, koska se lisää niin merkittävästi hyvinvointia. Mutta mun aivot luulee sitä hyödyttömäksi verrattuna vaikka esimerkiksi opiskeluun.

Opiskeluja varten ostin elokuussa uuden läppärin todella vanhan läppärin tilalle. Samalla se läppäri on mahdollistanut mulle paremmin blogijuttujen tekemisen. Jos mun ei olis ollut pakko ostaa opiskelun vuoksi läppäriä, kärvistelisin vieläkin sillä vanhalla joka kerta kun otan sen blogin vuoksi esille. Blogin takia läppärin hankinta ei tuntunut oikeutetulta, vaikka se blogi on merkittävä osa mun arkea ja hyvinvointia nykyään.

Työtä varten olen ostanut erinäisiä vauvan tarvikkeita aika paljon ja lisäksi pakottanut perheen käymään läpi tavaroitaan varastosta ja ottanut varaston ihan itselleni yksin omaan käyttöön. Tein varastosta vauvahuoneen ja mun oman tilan missä naputtelen konetta. Vaadin siis heiltä aikaa mun tärkeälle asialle. Oli haastavaa selittää tätä itselle oikeutetuksi, koska niin harvoin vaadin tällaisia itsekkäitä juttuja, aikaa ja voimavaroja toisilta vain minua varten.

Sitten menin ja ostin nojatuolin. Olen sen hankkimisesta puhunut jo yli vuoden, mutta en ole kyennyt tekemään sitä. Vain ja ainoastaan mun pään sisäisten ajatusten vuoksi. Ei mun blogiharrastuksella tai oman tilan tarpeella ole niin väliä. Eipä. Niillä on valtava merkitys!

Musta on ihanaa kun mulla on joku ihan ikioma juttu. Itse keksitty ja kellään toisella ei voi koskaan olla samanlaista, koska blogi on vaan mun ajatusten takana. Ja nyt mulla on vielä oma yksityinen tila, missä saan rauhan kirjoittaa kun sitä haluan. Eikä se rauha ole riippuvainen muun perheen menemisistä ja tulemisista.

Sitten viimeisenä ja hassuimpana asiana, mitä tänä syksynä olen tehnyt vastoin mun pään sisäisiä ajatuksia. Nimittäin paperisen kalenterin ostaminen. Kun sanon sen näin ääneen, se kuulostaa tyhmältä ja hölmöltä, miksi edes käytän aikaa näin paljon näin mitättömän pienen asian miettimiseen. Mutta kun juttu on siinä taas, että mikään mun blogijutussa tai mun muissa mielekkäissä tekemisissä ei vaadi hankintoja. Pärjään ilmankin. Nimenomaan pärjään!

Mutta voi mieletön miten paljon tämä mitättömän kuuloinen pieni viidentoista euron hankinta on tuonut mulle iloa. Mä rakastan listoja ja asioiden seuraamista rasti ruutuun periaatteella. Tähän kalenteriin mä voin vapaasti ja helposti tehdä niitä ja kaikki on samojen kansien sisällä koko vuoden. Ihan parasta! On ollut kyllä jo parissa viikossa todellakin hankkimisen arvoinen juttu.

Sen ostaminen oli haastavaa. Selasin siskon luona täydellisen mallista kalenteria, sitten pohdin asiaa muutaman päivän, voinko käyttää tällaiseen ”turhuuteen” kolmekymppiä. Sitten menin kauppaan selaamaan kalentereita, jos vaikka löytyisi jokin yhtä hyvä mutta halvempi. Mikään ei todellakaan ollut yhtä hyvä. Otin sen kolmenkympin kalenterin kainaloon ja kiertelin kauppaa muuten vaan ja sitten hoksasin alehyllyllä samanlaisia, mutta lukukausikalentereita puoleen hintaan. Kainalossani oli ensi vuoden vuosikalenteri, mutta oikeastaan mulle sopikin paljon paremmin lukuvuosikalenteri. Ensinnäkin sen pystyi aloittamaan heti, toisin kun vuosikalenterin aloittamista mun olis tarvinnut odottaa pari kuukautta, lisäksi se sopi paremmin mun vuosiajatteluun. Mun synttärit on syyskuussa, joten mun henkilökohtainen vuosi alkaa aina syksyllä. Täydellistä! Tulin iloiseksi säästyneistä euroista.

Ajatusharhojen muokkaaminen on todella hidasta ja siinä joutuu sietämään aika paljon epämukavia tunteita. Mun kohdalla syyllisyyttä kaikesta terveestä itsekkyydestä ja sitten pelkoa siitä, että meidän rahat loppuu ja joudutaan taloudelliseen perikatoon kun laitan rahaa itseeni, vaikka meillä on ekaa kertaa elämässä säästössä vähän enemmän rahaa kuin koskaan ennen, ja mulla on ekaa kertaa elämässä varmemmat tulot kuin koskaan ennen.

Ihmisen mieli on jännä kapistus.