Blogin merkitys minulle

Selasin mun vanhaa muistikirjaa ja löysin sieltä sivun, mihin olin kirjoittanut yksittäisiä sanoja.
Ne sanat oli sellaisia, mitä sattui vaan sillä hetkellä tulemaan mieleen.

Puutarha, kirjat, joukkuepelit, minä&sinä, miksi, liikunta, nautinto, aika, onnellisuus, läsnäolo, arvot, hauskuus, merkityksellisyys, ilo, vapaus, kauneus, oma hyvinvointi, luovuus, uskallus, kädet, leikki, auttaminen, kiitos ja arvostus.

Mä ilahduin tästä sivusta nyt tosi paljon, koska huomaan nyt, kuinka pitkälle oon tuosta päässyt. Selkeästi tuolloin vuosi sitten kaipasin elämääni noita asioita. Osa niistä olikin jo, mutta nuo sanat kertoo siitä, millaista arkea halusin silloin.

Ja nyt mun arjessa on noita asioita tosi paljon. Oon kirjoittanut ja analysoinut omaa elämää, fiiliksiä eri aikoina ja miettinyt unelmaelämää. Jos en olisi tehnyt sitä jo viisi vuotta, ehkä edelleen mennä räpiköisin sellaisisessa arjessa, joka ei tunnu niin omalta.

Aloitin ekan blogin viisi vuotta sitten hetken mielijohteesta. Olin haaveillut siitä jo pitkään, mutta aina se oli sellainen, en mä kehtaa, en mä osaa ja en mä uskalla -juttu. Mutta sitten tuli sellainen hälläväliä hetki ja aattelin, että kirjoitan, mutta en kerro kenellekään. Vähitellen näiden viiden vuoden aikana uskallusta on tullut enemmän. Blogi on vaihtunut moneen kertaan, tämä nykyinen taitaa olla jo kuudes, mutta ajatus on pysynyt melko lailla samana kokoajan. Kirjoitan siitä mikä milloinkin on mielessä.

Monesti nolostelen mun kirjoituksia, mutta oon niin iloinen, että oon silti uskaltanut kirjoittaa. En nolostele enää kun harvoin ja mä oon oppinut itsestäni valtavasti asioita näiden viiden vuoden aikana.

Ja kun oon oppinut, oon voinut mennä pikkuriikkisin askelin sitä mun unelma-arkea kohti. Se on matkan varrella muuttunut ja muuttuu jatkuvasti tästä eteenpäinkin, mutta oon tyytyväinen, kun nyt mulla on arjessa sellaista mistä nautin ja tiiän mitä kohti haluan mennä vähitellen vielä enemmän.

Noihin vuoden takaisiin sanoihin palatakseni.

Laitan puutarhaa silloin kun tuntuu siltä, luen ja kirjoitan kirjoja, osaan paremmin pysähtyä hetkeen ja nauttia ja iloita siitä. Tunnen työni kautta voimakasta merkityksellisyyden tunnetta ja saan siitä myös iloa ja arvostusta. Oon onnellinen ja luova monella tavalla.
Oon alkanut saamaan liikunnasta rutiinia ja näen ympärilläni paljon kauneutta. Minulla ja miehelläni on riittävästi yhteistä aikaa.
Mulla on nyt aikaa niin monelle mulle tärkeälle asialle ja tiedän miksi teen mitäkin asioita ja mitä niistä saan.

Kaipaan vielä elämääni joukkuepelejä ja leikkejä. Sellaisia, että voisi aivan vapaasti olla lapsenmielinen ja lapsellisen iloinen. Tiedätkö, saada sen saman fiiliksen päälle kun 90-luvulla naapurin lasten kanssa pelattiin lipunryöstöä isolla, monenikäisellä porukalla. Haluaisin juosta, yrittää, nauraa ja unohtaa siinä hetkessä kaiken muun. Ilman vakavia tavoitteita ja voittoa.

Oon päässyt tähän mulle hyvään arkeen sillä, että oon kirjoittanut ja miettinyt elettyä elämää. Mistä tykkäsin lapsena, mistä saan iloa nyt, miksi olen tykännyt mistäkin työpaikasta tai harrastuksesta. Mikä on ollut se mielekäs juttu milloin missäkin hetkessä tai tekemisessä. Tuliko se mielekkyys ihmisistä, liikunnasta, käden jäljestä, rohkeudesta mitä tunsin sillä hetkellä, naurusta, keskusteluista tai jostain muusta.

Blogista ja sen kirjoittamisesta on tullut valtavan tärkeä asia. Oman itsensä oppimista, omaa aikaa, nautintoa ja mielen hyvinvointia.

Luin juuri seuravan tekstin Maaret Kallion instagramista, se sopi täydellisesti tähän. Näin mäkin olen toiminut:

"Ihmisen kaikella toiminnalla on jokin mieli. Siksi ehkä tärkein työkalu on rohkeus pysähtyä havannoimaan omaa toimintaa ja mieltä sen alla. Se on usein hitaampaa ja vaikeampaa, kuin nopeiden vinkkien ja ratkaisujen etsiminen - mutta huomattavasti viisaampaa.

Omaa ja toisten mieltä opitaan läpi elämän. Siinä ei onneksi tarvitse tulla valmiiksi tai huipuksi. Lämmin uteliaisuus riittää usein pitkälle."