Teinien vanhemmuus

Teinit on ihania ja parhaita! Ja sitten he se saa meidät vanhemmat usein ymmälle ja toisinaan aivan romahtamispisteeseen. Silti ja tästä johtuen, on mahtavaa seurata vierestä heidän kasvua, kehitystä, polkuja ja valintoja, mitä he elämässään tekevät.

Yleisesti puhutaan paljon teini-ikäisten vanhemmuudesta rankkana ja haastavana aikana. Itsekin puhun, koska sitä se usein on, niin kuin kaiken muunkin ikäisten lasten vanhemmuus. Mutta sitten pitäisi puhua myös niistä ihanista ja mahtavista jutuista, mitä teini-ikä ja nuoruus tuo vanhemmuuteen.

Kysyin Instagramin puolella muilta teini-ikäisten vamhemmilta, mikä on parasta ja hyvää tämän ikäisten vanhemmuudessa, ja sitten mikä tekee tästä ajanjaksosta rankan ja vaikean. Tämä teksti on koonti niistä vastauksista ja omista kokemuksista.

Keskustelut

Teineillä ja nuorilla alkaa löytymään enemmän ja enemmän omia kiinnostuksen kohteita ja mielipiteitä aiheesta kuin aiheesta. Ja se on hienoa! (Tosin, jos kysyt heiltä jotain, mikä itseä vanhempana kiinnostaa, vastaus on usein “en tiedä”.) Sellainen myös mukavasti haastaa omaa ajattelumaailmaa ja näkökulmia. Lisäksi on pakko kaivaa joskus tietoa asioista, jotka ei varsinaisesti itseä kiinnosta, mutta on tenille tärkeitä.

Parasta on se, että voi käydä keskusteluja aiheista, jotka kiinnostavat myös itseä. Heidän kanssa voi keskustella kunnolla ja oikeilla sanoilla, eikä tarvitse puhua niistä ikätasoisesti, niin kuin pienempien kanssa. Teinit on todella fiksuja ja heillä on paljon hyviä ajatuksia. Heiltä kuulee usein uusia asioita ja he tuo toisinaan uusia ja joskus erikoisiakin näkökulmia keskusteluihin.

Monesti syvälliset ja tärkeät keskustelut alkaa ilta-aikaan niin myöhään, että minä itse olisin jo täysin valmis nukkumaan ja oma aivokapasiteetti ei ole parhaimmassa iskussa. Lisäksi vaikean näistä keskusteluista tekee se, että ei itsekään tiedä kaikkia vastauksia ja itsekin on epävarma, miksi tosiaan tämä maailma toimii niin kuin se toimii.

Miksi kysymyksiä on käyty jo siitä asti, kun lapsi oppi sanan miksi, mutta enää ei riitäkään vastaus, “koska se vaan on niin”, sellaisiin asioihin, joista et tiedä mitään. Nyt pitää olla hyviä perusteluja ja oikeaa tutkittua tietoa tai lakipykäliä ja muita päteviä vastauksia. Yleensä on vielä niin, ettei voi mitenkään valmistautua käymään vakavaa keskustelua aiheesta x, koska keskustelu alkaa ihan yhtäkkiä ja yllättäen niin, ettei ole aikaisempaa tietoa, että teini edes pohtii koko asiaa. Toki voi aina sanoa, että juuri nyt en osaa vastata ja käydään keskustelu myöhemmin, mutta myöhemmin tai seuraavana päivänä aihe on voinut mennä jo menojaan ja ei ole teinille enää ajankohtainen.

Avuliaisuus

“Äiti, mä voin auttaa.” Voiko ihanampaa lausetta kuulla sillä hetkellä, kun pitää mennä ruokakauppaan, tehdä ruokaa, sisarus pyytää apua läksyissä, tehdä jokin pakollinen asia kotona ja vauva haluaa olla sylissä. Tai kun sisaruksella on jokin suru tai vaikea asia elämässään, on upeaa huomata kuinka he kannustavat toisiaan, antavat rohkaisua ja myötätuntoa toisilleen. Ovat toistensa puolella.

On todella hienoa huomata heissä kehittyvä empaattisuus toisia ihmisiä kohtaan.

Olen saanut apua myös tyyliasioissa, jotka minulle henkilökohtaisesti on haastavia, koska en ole niistä yleensä kovin kiinnostunut. Heiltä saa apua aina myös tekniikassa, kun läppäri tai kännykkä ei toimi odotetulla tavalla. Lisäksi he mielellään kääntävät minulle englantia molempiin suuntiin.

Heistä näkee, että he tulevat iloisiksi ja onnellisiksi, kun he ovat parempia jossakin asiassa kuin vanhemmat, tai tietävät jostakin asiasta enemmän. Ilon ja onnellisuuden näkeminen oman lapsen silmissä on vanhemmalle aina onnellinen hetki.

Välillä he ihanasti muistuttavat minua ottamaan omaa aikaa ja kuinka minulla on yhtälailla oikeus mennä yksin kuin kaikilla muillakin perheenjäsenillä. Äitinä sen välillä unohtaa, vaikka täysin oikeassahan teinit ovat.

Arvot

Vanhemmalle tulee turvallinen olo, kun huomaa teinillä olevan samanlaisia arvoja kuin itsellä. Heillä ei tarvitse olla samanlaisia, mutta kyllä se tuo helppoutta arkeen kun ei tarvitse kaikista asioista olla eri mieltä.

Ja sitten jos jossakin asiassa arvot ovat täysin erilaiset vanhemman ja nuoren välillä, pitää käydä paljon, hyvin perusteltuja keskusteluja puolin ja toisin, jotta ymmärrämme toisiamme ja toistemme erilaisia ajattelutapoja jostakin aiheesta.

Arvoristiriita voi tehdä molemmin puolin tosi kipeää ja vanhempana sitä haluaa saada keskusteluissa päällimmäiseksi ajatukseksi kuitenkin sen, että me voidaan olla nuoren kanssa eri mieltä asioista ja silti me edelleen rakastetaan ja välitetään toisistamme ihan yhtä paljon kuin ennenkin.

Tekeminen

Teinin kanssa voi tehdä kaikkea mikä vaan itseä ja/tai teiniä kiinnostaa, he ovat niin “aikuisia” jo taitojensa puolesta. Heidän kanssa voi pelata aikuisten lautapelejä, käydä harrastamassa erilaisia liikuntalajeja, tehdä yhdessä ruokaa tai leipoa ja samalla jutustella niitänäitä arkisista asioista, vähän kuin kaverin kanssa.

Sitten on ihanaa, kun teinin voi jättää hetkeksi yksin kotiin ja vanhemmat voi mennä rauhallisin mielin vaikka lenkille, ravintolaan, metsäretkelle tai mihin tahansa muutamien tuntien juttuihin. Ei tarvitse hommata sellaisia varten lastenhoitajaa.

Tunteet

Murrosikään kuuluu tunteiden ailahtelevaisuus ja äkkinäiset muutokset. Tämä luonnollinen asia on yksi haastavimmista asioista teinin vanhemmuudessa.

Jokainen lapsi ja nuori on tässäkin asiassa erilainen. Toinen on tyyni lähes tilanteessa kuin tilanteessa ja sitten on se toinen ääripää, kun teinin jatkuvasti ailahteleva mieli ja voimakas tunnekuorma haastaa koko perheen voimavaroja. Jollakin toisella on koko ajan uhma ja itsensä etsiminen päällä. Vanhempana pitäisi pystyä suurimmaksi osaksi ottamaan kaikki vain tyynesti vastaan ja käydä rakentavia keskusteluja itse pysyen rauhallisena. Ei tietenkään aina, mutta useimmiten kyllä.

On todella vaikea olla menemättä toisen tunteeseen mukaan. Tosin joku asiantuntija on joskus sanonut, että teini voi luulla, ettet vanhempana ymmärrä hänen tunteitaan, jos aina pysyt rauhallisena ja tyynenä, koska teini ei välttämättä vielä ymmärrä sitä, että voit tuntea voimakkaasti ja silti olla rauhallinen. (Jotenkin näin se meni, toivottavasti en nyt ihan omiani pistä.)

Sitten tunteista hauskin, eli ilo ja nauru. Meille on perheeseen kyllä tuullut naurua lisää lasten kasvaessa. Teinit kertoo hauskoja juttuja, he ymmärtävät paremmin aikuisten vitsejä ja he tekevät perheenjäsenille (useimmiten minulle) sanallisia kepposia ja se naurattaa heitä ja sitten se nauru tarttuu itseenkin. Ja joskus meitä kyllä miehen kanssa naurattaa tosi paljon (salaa heiltä) teinien hetkessä nollasta sataan menevä suuttuminen jostakin ihan pikkuriikkisestä asiasta, vaikka esim. vesilasin kaatumisesta.

Itsenäinen teini

He eivät ole enää samalla tavalla jatkuvasti iholla, kuin pienet. Se on ihanaa ja kamalaa. Teini hoitaa pääsääntöisesti omat hygieniaan ja pukeutumiseen liittyvät asiat. Sellainen on vanhemmalle helpotus, niiden monien fyysisen auttamisen vuosien jälkeen.

On vaikeaa venyttää napanuoraa, päästää teiniä kauemmas itsestä ja luottaa hänen kykyihin toimia fiksusti tilanteessa kuin tilanteessa. Et voi vanhemapana enää tietää tarkalleen missä hän liikkuu, kenen kanssa hän liikkuu ja mitä he yhdessä tekevät. Joskus se on hyväkin, mutta välillä aiheuttaa huolta.

Ja sitten vaikka kuinka luottaisit omaan teiniin, et voi tietää tarkkaan sitä, mitä joku saa porukassa päähänsä kokeilla ja jaksaako oma teini siinä tilanteessa pysyä aina fiksuna ja jaksaako hän ottaa sen ryhmäpaineen vastaan olla olematta samanlainen ja olla toimimatta samalla tavalla kuin muut.

Itsenäistyminen ja selkeät omat kaverit ja harrastukset tuo vanhemmalle ilon lisäksi myös haikeutta ja surua siitä, ettei ole enää niin paljon yhteistä aikaa olla heidän kanssa. Luonnollista, mutta oppimisen paikka vanhemmalle päästää heidät vähitellen irti omaan elämään.

Vanhempana sitä seuraa vierestä, kun nuori alkaa ottaa vastuuta omasta elämästä arkisissa asioissa. Esimerkiksi aamulla herääminen, päivän aikatauluttaminen ja ajoissa tekeminen ja oleminen. Autat ja keskustelet järkevistä toimintamalleista ja sitten nuori ei kuitenkaan toimi niin kun olette yhdessä asian miettineet. Tuupit vähän lisää oikeaan suuntaan erilaisissa tavoissa, koska tiedät aikuisena kokemuksen kautta, että niin olisi järkevämpää ja yleensä loppuviimein helpompaa toimia. Määräänsä enempää heitä ei voi tuuppia ja sitten on joskus vaan pakko todeta, että kaipa he oppii sitten parhaiten kantapään kautta tämänkin arkisen asian.

Rajat

Rajat on rakkautta. Paitsi monen teinin itsensä mielestä ne on usein epäreiluja ja tiukempia kuin missään toisessa perheessä.

Rajojen asettaminen on helppoa, mutta niistä kiinni pitäminen on teinien kanssa vaikeampaa kuin nuorempien lasten. Rajojen kokeileminen kuuluu murrosikään, toiset kokeilee enemmän ja toiset ei juuri yhtään.

Joskus on tilanteita, että ymmärrät vanhempana täysin sitä, miksi teini rikkoi juuri sitä yhtä rajaa, juuri sillä hetkellä. On vaikea tietää milloin rajojen rikkomisesta kannattaa seurata vain ymmärtäväinen keskustelu, halauksia ja rakkautta ja milloin niistä pitää olla tiukempana ja antaa varoitus tai rangaistus. (Menen ehkä joskus toisella kertaa rangaistusten tarpeellisuuteen, perheen tapoihin, kohtuullisuuteen ja kaikkeen siihen muuhun laajaan asiaan, mitä rangaistusten käyttämiseen minusta liittyy.) Toki rangaistaessakin teini kaipaa yhtä lailla hyväksyntää, halauksia ja rakkautta.

On vaikea tietää, milloin katsot teinin juttuja läpi sormien ja olet niin kuin et tietäisi koko asiasta ja milloin on se hetki samassa asiassa, kun puutut siihen. Tilanteet tulee yleensä sekunnissa ja niihin ei voi valmistautua mitenkään, et voi vanhempana pohtia asiaa läpikotaisin ja tehdä kauaskantoisia ratkaisuja harkitusti, koska ei sellaiseen ole siinä hetkessä aikaa. Oman haasteen kaikkeen tähän tuo omat tunteet, pelot ja epävarmuudet, jotka nousee sieltä omista nuoruuden kokemuksista.

Rajoissa ja niihin suhtautumisessa pitäisi pysyä tasapaino, mutta se keikkuva lauta on todella kiikkerä millä seisot. Ja vielä jokaisen teinin kohdalla erilainen, myös sisarusten välillä. Toisella toimii toisenlainen suhtautuminen asioihin kuin toisella.

Älylaitteet

Välillä on tosi vaikea ymmärtää sitä, että teinien elämä saattaa olla niin paljon siellä puhelimessa. Vaikeus tulee ehkä osittain siitä, että itsellä ei ole ollut omaa puhelinta niin nuoresta asti. On vaikea vetää rajoja puhelimen käytölle, kun ei tarkkaan ymmärrä sitä heidän maailmaa siellä ja tarvetta olla somessa. Uskon näiden nykyisten teinien ja nuorten olevan tässä asiassa sitten myöhemmin fiksumpia vanhempia omille lapsilleen, koska heillä itsellään on jo kokemusta asiasta.

Netti ja nykypäivänä etenkin TikTok tarjoilee heille päivittäin valtavat määrät “faktoja”. On siellä toki oikeastikin faktoja, mutta myös niin paljon mututuntumalla kerrottuja asioita, mielipiteitä kerrottuna faktana ja trendejä verhottuna “faktatietoon”, että teinin on täysin mahdoton tietää, aikuisenkin on mahdoton, mikä on aitoa ja mikä ei. Miten saada taottua heidän päähänsä sen, ettei usko kaikkea mitä netissä näkee. Että oikeastaan ihan kaikkea mitä sieltä lukee ja katsoo, uutisia myöten, suhtautuu niihin tietoihin kriittisesti. Ei niin, että ei usko yhtään mitään, vaan niin, että ainakin kyseenalaistaa näkemäänsä edes hiukan.

Armollisuus

Viimeinen ja tärkein kohta, armollisuus itseä, nuoria ja toisia vanhempia kohtaan. Me ei vanhempina olla koskaan valmiita. Mekin opetellaan ihan yhtä lailla koko ajan sitä vanhemmuutta, niin kuin se teini opettelee aikuisuuteen siirtymistä. Minulla itsellä on seitsemäntoista vuotta vanhemmuutta takana, joten olen ihan teini-iässä vielä vanhemmuudessa. Tottakai siis meistä jokainen tekee virheitä, kukaan ei voi osata heti olla paras. Sitä pitää opetella ja harjoitella. Ja monesti sitä oppii parhaiten virheiden kautta. Valitettavasti.