Kevään opiskelut

Mulla on täydellinen oma paikka läppärijutuille.

Tällä viikolla oli viimeinen opiskeluilta tälle syksylle. Parin viikon päästä vielä tentti ja sitten voi aloittaa loman opiskelun osalta.

Olen pari viikkoa pähkäillyt kevään kursseja, mitä ottaisin, kuinka paljon, etänä vai läsnä, vai jätänkö ottamatta yhtään mitään. Mä en nimittäin usko, että mun koko syksyn jatkunut hyvä tuuri opiskelun sovittamisesta töiden lomaan, jatkuu myös koko kevään.

Lisäksi nyt marraskuussa mua on väsyttänyt kaikki opiskelu töiden päälle. Luonnollista kylläkin kun pitkä syksy jo takana. Väsymys on vaan saanut minut epäröimään, jaksanko opiskella työn ohessa enää yhtään.

Sitten mietin mun viiden vuoden unelmia ja taas mulla riittää intoa jatkaa opiskelua. Joitain kursseja otan, koska haluan sen unelman toteuttaa vielä. Haluan sitä unelmaa niin paljon, että olen nyt valmis tekemään töitä sen eteen vähän enemmän.

Nyt tämän syksyn olen käynyt kerran viikossa yhden illan Helsingissä koulun penkillä istumassa ja lisäksi kotona tehnyt tehtäviä muutaman tunnin viikossa. Tämä määrä on ollut juuri sopiva tämän hetkiseen arkeen.
Opiskelut etenee tällä määrällä hitaasti, mutta sitäkin varmemmin ja hyvin. Kun teen ”vain vähän” kerrallaan, jaksan panostaa paremmin meneillään olevaan kurssiin. Eikä ole tullut stressiä kertaakaan koko syksynä. Se on mielettömän hieno juttu!

Ei ehkä koskaan mitään tutkintoa

En opiskele tutkintotavoitteisesti. Mulle ei ole opiskelussa tärkeintä saada sitä viimeistä todistusta, vaan mulle tärkeintä on opiskella niitä kursseja, joiden ajattelen auttavan mun tulevaisuuden työhaaveita.

Lisäksi arvon tällä hetkellä kahden eri tutkinnon välillä. Tai en toisaalta arvo yhtään, koska opiskelen keväällä todennäköisesti molemmista jotakin. Kaksi kiinnostavaa alaa, joissa molemmissa on mua hyödyttäviä kursseja ja molemmissa niitä, joilla en usko olevan niin suurta hyötyä juuri minulle.

Nyt olen käynyt kaksi kurssia journalismin opinnoissa. Niitä aion käydä keväällä lisää ja lisäksi viestinnän ja markkinoinnin opinnoista käyn myös jotain.

Huijarisyndrooma

Olen aina ajatellut, ettei minusta ole opiskelemaan korkeakoulussa tai yliopistossa, koska ei minulla ole aivoja sellaiseen. Nuorena en voinut kuvitellakaan meneväni lukioon, se oli aivan liian vaikean kuuloinen paikka minulle.

Nyt sitten nämä kaksi kurssia syksyn aikana on tuntunut aika helpoilta, ja tehtävät on olleet helppoja. Helppous tekee mulle usein ajatuksen, että tehtävässä on nyt joku juttu mitä en ymmärrä. Tehtävä ei voi olla näin helppo. Olen miettinyt ja pähkäillyt mikä se voisi olla, sitten tehnyt tehtävän kun en ole ymmärtänyt missä se vaikeus siinä piilii, ja palauttanut sen odottaen huonoa arvostelua. Ja kas kummaa, olenkin saanut vain hyviä arvosteluja.

Niitä olen sitten silmät pyöreinä ihmetellyt. Voinko minä tosiaan saada hyviä numeroita ja arvosteluja ja kehuja korkeakoulun tehtävistä? Uskomatonta!
Odotan jatkuvasti, että opettajat tajuaa mun olevan surkea.

Mun on ihan hirveän vaikea sisäistää ajatusta, että mullakin riittää aivoja opiskeluun ja etten ole aivan onneton koulussa. Peruskoulussa en nimittäin todellakaan loistanut.

Olen opiskellut kaksi ammattia ammattikoulussa hyvillä numeroilla. Niistä molemmista ajattelin kuitenkin, että ne nyt oli vaan ammattikoulun ammatteja, helppoja kenelle vaan. En ole koskaan oikein osannut arvostaa omia ammatteja, kumpaakaan niistä.

Taidan olla hyvä silloin kun aihe kiinnostaa minua. Peruskoulussa käydään niin paljon yleissivistävää asiaa ja sellainen ei ole koskaan kiinnostanut suuremmin, siksi ne asiat eivät ole jääneet minun mieleen.

Minun aivoissa elää sitkeästi myös sellainen luulo, että jos minä osaan jonkin asian ja osaan sen vieläpä tosi helposti, totta kai kaikki muutkin ihmiset osaa sen yhtä helposti.

Tässä on mukava istuskella ja neuloa samalla kun kuuntelee opetusta.