Vihdoin kesä loppui ja syksy alkoi

Oon tosi onnellinen ja tyytyväinen just nyt. Kesä on loppunut, vuodenaika, josta en niin pidä. Mulla on arjen palikat tosi hyvin kohdillaan tämän syksyn osalta. Mitään ei tunnu olevan liikaa tai liian vähän, vaan kaikkea on just sopivasti.

Mulla on mieleisiä töitä, mulla on lähelläni isoja ja pieniä lapsia ja opiskelen. Mulla on omaa aikaa ja ystäviä, meillä on miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa ja mulla on harrastuksia, joista nautin tosi paljon.

Elämässäni on nyt hirveän paljon asioita ja päivät on kaikki erilaisia toisistaan, mutta elämä ei ole liian täyttä. Siinä on tarpeeksi joustoa ja tyhjää tilaa kalenterissa.

Muistan, että sanoin viime syksynä samaa tästä onnellisuudesta. Syksy onkin mun yhtä lemppari vuodenaika kun kevät. Molemmissa on mieleisiä juttuja, erilaisia mieleisiä. Syksystä ihanan tekee viileys, hämäryys, luonnon värit ja ystävien kanssa kyläilyjen aktivoituminen kesän jälkeen. Minusta on myös ihanaa odottaa joulua. Joulun odotus on melkeinpä kivempaa, kuin itse joulu. Ja tietty mulla on omat synttärit kohta, niin siksikin tykkään tästä vuodenajasta.

Tykkään omana synttäripäivänä siitä, kun perhe huomio pienesti. Yleensä laittamalla hyvää ruokaa ja mä saan tehdä mitä mä haluan. Jos haluan tehdä perheen kanssa jotain, niin sitten ne tekee minun kanssa sitä mitä mä haluan, hyvällä mielellä. Ja jos taas vastaavasti haluan olla yksin tai puolison kanssa sen päivän, se on kaikille ok. He tekevät päivästä mun toiveiden mukaisen.

Pari päivää sitten kävimme miehen kanssa illalla sienimetsässä. Minusta oli ihana ilma, hiukan tihutti vettä ja oli lämmintä, kosteaa ja sumuista. Metsässä oli hiukan sellainen jännittynyt ja mystinen tunnelma. Ehkä se sumuisuus ja hiljaisuus teki sen tunnelman.
Nautin siitä hitaasta tallustelusta ja sienten etsimisestä. Siinä ei jotenkin ole samalla tavalla tavoitteita kun mustikoita etsiessä. Sen kun vaan nautiskelee olostaan. Ja sitten kun katse bongaa sitä metsän kultaa, eli kanttarelleja, tulee jotenkin ihan superiloiseksi.
Ja vaikka mitään ei löytyisikään, metsässä samoilu on rauhoittanut mielen ja on hyvä olla siinä hetkessä.

Viime viikolla juttelin erään ystävän kanssa siitä, kuinka hänen arki on välillä vähän tylsää ja yksitoikkoista. Samat asiat toistuu päivästä toiseen vähän liian samanlaisina. Ymmärrän tämän fiiliksen niin hyvin. Mullakin oli ennen sellaista, eri tavalla vain. Kävin töissä päiväkodissa, tulin kotiin tekemään kotitöitä ja joskus harvoin oli aikaa ystäville ja harrastuksille. Olin aivan loppu. Päivät oli liian aikataulutettuja. Päiväkodissa syöminen, nukkuminen, kirjan lukeminen lapsille, askartelut ja ihan kaikki muu tehdään minuuttiaikataululla. Ja pakkohan se onkin siellä, ei se homma muuten toimisi. Mutta mulle sellainen on kamalaa. Jatkuvaa kelloon vilkuilua, jatkuvasti ihmisiä ympärillä ja jatkuvasti liikaa tekemistä. Ja seuraavana päivänä kaikki alkaa alusta.

Nyt mulla on aikaa omille ajatuksille, vaikka mulla on töitä lähes jatkuvasti 24/7. Mulla on hiljaisia hetkiä päivissä, voin toteuttaa päivän jutut lapsen tahtiin, enkä pakollisten kellonaikojen mukaan. Näen työhön liittyviä ihmisiä viikottain ja voin silloin jutella työasiat läpi, mutta sitä ei tarvitse tehdä jokaisella kahvitauolla joka päivä.
Sitten iltaisin voin ottaa omaa aikaa kun mies on tullut töistä, tai me voimme porukalla keksiä jotain, koska kotityöt on suurimmaksi osaksi hoitunut jo päivän aikana pienen ihmisen kanssa tehdessä.

Oon ihastunut mun opintoihin. Musta on ihanaa mennä ihan toiseen maailmaan ja asioihin, mitä mun normiarki on. Kaupunkiympäristö ja koulun tilat on jotain aivan erilaista kun koti ja kauriiden tuijottelu ikkunasta. Opiskeltava asia ei liity millään tavalla lapsiin ja se tekee hyvää pitkästä aikaa. Oon keskittynyt elämässäni yli kahdeksantoista vuotta lapsiin. Ensin omien kanssa ja sitten myös työelämässä. Poikkeaminen siitä tutusta ja turvallisesta on avannut silmiä. Tässä maailmassa on tosiaan muutakin kun lapset ja heistä käsin tai heihin liittyen tehtävät asiat.

Harrastan monenlaisia juttuja, joita moni ei miellä harrastuksiksi kun ne ei ole aikaan ja paikkaan sidonnaisia. Tämä kirjoittaminen on ihan ykkösjuttu ja tärkein. Olen alkanut pienesti tehdä taas myös käsitöitä. Käsityöt ei enää vedä mua puoleensa samalla tavalla kuin ennen, mutta kyllä ne rentouttaa. Keskiviikkona päivällä istuin hammaslääkärin odotushuoneessa puolitoista tuntia käsityön kanssa. En ollut ihan niin jännittynyt ja stressaantunut kun yleensä siinä penkillä istuessa.

Olen taas alkanut käymään kirjastossa ja lukemaan kirjoja. Nykyään on vaikeaa aloittaa kirja, mutta kun siihen uppoutuu, en sitten pysty laskemaan sitä käsistä ja käytän kaikki mahdolliset minuutit päivässä lukemiseen. Välillä taas hyppään pyörän selkään ja annan tuulen viedä kaiken kireyden pois kehosta ja mielestä. Pyöräilyllä on mulle samanlainen vaikutus kun metsässä kävelyllä.

Täyttä on, mutta ei liian. Tuntuu mukavalta!

Yksi toive mulla on tähän syksyyn. Sattuisipa välillä sellaisia vapaapäiviä mulle, että koko muu perhe on koulussa ja töissä. Kotona yksin koko päivä. Näitä muutamia, niin se olis ihanaa!